Kevätsiivous

Mä inhoan siivousta. Siis syvästi inhoan. Mä en oo ikinä tajunnut miten joku nauttii siitä. Koululaisena perjantai oli kivaa siihen asti, kunnes ajoi polkupyörällä kotitien päähän ja tiesi mitä tuleman pitää. Kaikki irti kiskottava olisi takaterassilla odottamassa että minä ja pikkuveli mätkitään ja ravistellaan niitä. Ja oma huone piti siivota, mut se ei mua haitannut, vaihdoin aina vähän järjestystäkin. Mut se yleinen siivoaminen ja se että se oli pakko, teki siitä niin ärsyttävää. Mä oon niin laiska siivoaja ollut omassa kodissani aina, että menen joka tilanteessa siitä missä aita on matalin. Ja väitän, että tän lapsilauman kanssa olisin tullu hulluksi, jos olisin himosiivooja. Mielenterveydellisistä syistä siis mulle on ilmeisesti suotu paljon lapsia, mutta ei siivouspakkomiellettä.

Tänään olin aloittamassa kevätsiivousta ajatuksella "vähän kerrallaan". Ajattelin, että vaihdan petivaatteet alakerran sänkyihin ja vaihdan olohuoneeseen verhot ja pyyhin vähän ylimalkaisesti pölyjä alakerrasta. Kysyin mieheltä vaihdanko verhot myös keittiöön ja sain kommentin, että ei mitää sellasia, kun tää koko talo pitää tomuttaa, ennenkun aletaan vaihtaa mitää verhoja. No se pikkusiivous lähti sit vähän hanskasta...

Kaikki ulos, just niinkuin teininä inhosin. Mut nyt sitä hommaa ei oo enää ripotellen edessä. Sängyissä on puhtaat lakanat ja tuuletetut peitot ja tyynyt, lumihangessa makuutetut matot lattioissa ja kotona keväisempi ilme. Kevättyynyt makkarissa, sinne en vaihtanut vielä verhoja, koska ennen tummien talviverhojen vaihtamista vaaleisiin, pitää hankkia pimennysverho. Olkkarissa on valkoiset pellavaverhot, lastenhuoneissa kevätverhot ja keittiössä ihan parasta, tarjoushaukan superlöytö, Vallilan ihanat turkoosit Jaffa-verhot. Nyt en saanu kuvaa tähän niistä liitettyä, mut laitan johonkin myöhempään postaukseen. Ne on siis niin kivat, tykätään koko perhe niistä. Ne on raikkaat, kivat, hauskat ja kesäiset! Tykkään! Pari lasia meni siivousviiniä, että tän homman jaksoi tehdä, mut ihanaa, kun on valmista. Nyt vielä pikkusaunaan miehen kanssa.

Heipsan!
Henna

Talvipäivä mökillä

Lasten talviloma meni vähän pyllylleen taudin takia. Moni kiva suunnitelma meni pieleen. Koululaiset onneks toipui niin, että ehtivät vähän viettää kavereiden kanssa aikaa. Uimareissu siirrettiin ja metsäretket unohdettiin tyystin. Leffassa käytiin koululaisten kanssa, Räyhä-Ralf 3D:nä oli oikein hauska! Äiti lääkitsi itsensä tainnoksiin, niin selvisin isolla nenäliinapaketilla varustettuna reissun hienosti. Seuraavana päivänä olo kyllä vielä huomautteli, että luulo ei ollut tiedon väärtti, tukkoisuus meni vielä päiväksi kehnoon malliin, mutta lauantaina vihdoin pääsin voiton puolelle.

Sunnuntaille oli suunniteltu ylläripylläriä ja se onneksi onnistui! Lapset ulkovaatteisiin ja pulkat ja rattikelkat kyytiin ja autoon. Lapset arvuutteli mihin ollaan menossa... Suunta oli mummin ja ukin mökille talvipäivän viettoon. Kova tuuli ja auringon piileskely vähän harmitteli olemista, mutta mukavaa oli silti. Veljen perhekin tuli mukaan, ja Jussi toi mukanaan myös mönkkärin! Sillä sai lapset hurjaa kyytiä, ne jotka kyytiin uskaltautui. Ja tietysti pojat on poikia, J ja P kisailivat kellon kanssa jääradalla. Pikkutytöt hurjasteli myös kyydissä ja valloittivat myös rattikelkan.

Paistettiin rannassa nuotiomakkaraa ja myöhemmin ukki paistoi terassilla muurikkalettuja. Oli kiva päivä ja kotona väsyneet lapset sai helposti tainnutettua unille kohti arkea ja kouluviikkoa. Huomenna aloitan minien kanssa vielä yhden harrastuksen, kotiäitiurani viimeisen.

Tauti

Tämän kokoisessa perheessä vähän mikä tauti vaan ärsyttää, kun tietää, että sairastelu ei ole ohi parissa päivässä vaikka olis miten nopeaa lajia oleva tauti. Mahatauti on ihan inhokkiykkönen ja kyllä tää flunssailu aika hyvin pyrkii kakkospaikalle. Räkää, yskää, lääkkeidenottoa protestoivia lapsia, väsyneenä ja tukkoisena päänsärkyä poteva äiti ja näiden johdosta känkkäränkkä joka asiasta vähän kaikilla. Lomasuunnitelmat romuttuu yksi toisensa perään, onneks kaikki oli päätetty pitää lapsille yllärinä, niin he tietävät vaan, että jotain pientä kivaa tehdään, niitä pystyy nyt sit muokkaamaan tilanteen mukaan. Huomiselle on suunnitelma, joka koskee koululaisia, jotka on paremmassa kunnossa jo. Jos vaan myös äiti olis sit sellaisessa kunnossa, että pääsee mukaan. Perjantaina piti kätsyjen kotiäitien ja mukuloiden kanssa viettää ulkoilutreffejä, vähän nyt kyllä näyttää huonolta meidän osalta :( Sunnuntaille on sit vielä lomalopetusylläri, toivottavasti se onnistuu... Paljon C- ja D-vitamiineja, teetä ja hunajaa, tyrniä, mustaherukkamehua, Fisupastilleja ja sohvalla peiton alla makailua. Välillä lastenohjelmia, että ikiliikkujat olis hetken paikallaan ja antais mullekin vähän lepoa. Välillä jotain äidin valitsemaa ohjelmaa. Nyt Matlock ja kuppi teetä :)

Täteilyä

Olen yhden prinsessan ja kahden pikkunassikan täti. Lisäksi lasken kyllä olevani täti myös veljeni perheen isoimmalle pojalle, vaikka meitä ei sido biologinen side. Mun esikoinen juuri ja juuri ja lähinnä joidenkin valokuvista nousevien muistojen kautta muistaa ajan ennenkuin veljeni löysi ihanan vaimonsa ja paketin mukana tuli 4-vuotias nappisilmä. Muille Petra ja Krisu on aina olleet olemassa :)

Lauantaina saatiin meille kylään tuo pikkuprinsessa. Syy oli surullinen, veljeni vaimo menetti äkillisesti mummunsa ja lauantaina oli hautajaiset, mutta silti iloitsin tyttösen kyläilystä. 1,5-vuotias ei ymmärrä vielä surusta ja päivä olis ollut varmaan hirmu pelottava, kun kaikki rakkaat on murheissaan, puhumattakaan siitä, että ei ton ikäiset pysy muutenkaan sekuntiakaan paikallaan. Alkuun lapsilla oli meillä pientä kahnausta, ihan selvästi pienet tytötkin vähän haki aluksi sitä, että miten tässä nyt aletaan yhdessä leikkimään... Sit kun vauhtiin päästiin, niin eihän neiti olis lähtenytkään meiltä <3 Pikkutytöt on niin samanikäiset serkukset, että ikäeroa on vaan 2 kuukautta. Toivon että heistä kasvaa rakkaat ystävät.

Sitä mietin, että miten aika menee niin, että ehtii rakkaitaan nähdä liian harvoin? Yhtäkkiä huomaa, että on mennyt viikkoja, jopa kuukausia, ettei oo nähty. Tajusin lauantainakin, että olin Saagaa nähnyt viimeksi mummun synttäreillä 2 viikkoa sitten, vaikka asutaan 3km etäisyydellä toisistamme. Olisko siinä projektia tälle vuodelle, että rakkaiden tapaamisten välit ei veny niin pitkiksi?

Biologisten tätihommien lisäksi olen saanut kunnian ryhtyä kummitädiksi neljä kertaa. Vanhin kummipoikani on mieheni siskon poika, ihana rakas Neponen. Hänet olen nähnyt varmaan viimeksi jouluna! Tämä nuori mies on tosi urheilullinen, talvet kiinni lätkässä ja kesät pesiksessä. Häpeäkseni tunnustan, etten ole yhden ainutta peliä päässyt katsomaan. Ihan suunnattoman ylpeä olen hänestä silti, toivottavasti Santtu tietää sen.

Toiseksi vanhin kummilapseni on mieheni parhaan lapsuudenkaverin tytär. Häntä olen nähnyt vielä pidempi aika sitten, ennen joulua. Hän on myös talven kovin kiinni harrastuksessaan, hän on ikäluokassaan hyvin menestynyt alppihiihtäjä. Ylpeyttä tunnen hänestäkin, miten ahkerasti ja tunnollisesti nämä kummitädin silmissä vielä pikkuiset lapset jaksaa treenata ja saavat menestystä siitä!

Kaksi pikkuista kummipoikaani ovat vasta 3-vuotiaita nassikoita. Toinen on parhaan ystäväni poika, jota olen myös nähnyt liian pitkä aika sitten. Viime vuonna pidettiin jokaviikkoisia lounastreffejä hänen äitinsä ja koko mini-ipanalauman kanssa, se on nyt jäänyt. Siinäkin skarppauksen paikka, koska asutaan kävelyetäisyydellä toisistamme!

Toinen näistä minimiehistä on veljeni poika ja ainoa kummilapseni, joka asuu oikeasti kaukana, yli 200km päässä. Ikävä on suuri, kun nähdään harvoin, kesällä on kivaa kun on mahdollista nähdä mökillä pidemmän aikaa lomaviikolla :)

Näiden täteilyjen lisäksi mieheni siskoilla on vielä yhteensä 3 tyttöä, melkein jo aikuisia ihania naisia ja Neposen veli Äämim, jota meidän pojat on aina fanittaneet. Jonkinlainen täti olen heillekin ollut, vaikka biologisesti en sitä ole, tytöt on olleet 1-5-vuotiaat, kun olen tullut porukkaan mukaan ja pojat on syntyneet vasta sen jälkeen.

Nyt yövuoroista tokkurainen menee vielä sohvalle lojumaan. Tauti yrittää saada otetta minusta ja mä yritän sitä estää. Katotaan kumpi voittaa...

<3 Henna

Kotisairaalasta päivää!

Kuumetta, päänsärkyä, lihassärkyä, kiukuttelua, lääkkeiden pakkosyöttöä... Sairaanhoitajan roolista ei aina pääse kotonakaan. Tylsää. Yks itkee katkerasti miksi hänen piti sairastua just nyt, kun on bilepäivä??? Yks luulee olevansa heti terve, kun kuume saadaan lääkkeellä laskemaan ja kiukuttelee sitten, kun tyhmä äiti ei päästä kouluun tai kavereille, kun "MÄ OON IHAN TERVE!!" Eilen illalla kaatui kuumeessa sohvannurkkaan nyhjäämään joukon pikkuisin ja hän on se joka rimpuilee hullun lailla, kun yritän lääkettä ujuttaa ruiskulla suuhun. Mikään tablettimuotoinen ei vielä tule kuuloonkaan ja supotkaan ei enää hänelle oikein käy (lisäks niiden laittaminen olis tod näk vielä vaikeampaa kuin ton litkun kurkkuun tunkeminen). Yks muutenkin vauhdikas painaa sata lasissa, eikä tajua miks kaverit lojuu sohvalla. Onni on muuten se, että ostettiin tähän muuttaessa iso sohva! Lukema kuumeenkaatamissa on tänään 4/6 ja tähän lukemaan haluamme myös jäädä.

Sohvalle on kannettu nyt neljät peitot ja tyynyt, vahinko on jo tapahtunut jos on tuon viimeisen kuumeettoman ipanan kohdalla, niin se on ihan sama vaikka makailis samassa läjässä kuumeilijoiden kanssa. Onneks on lastenkanavat!! Tänään niitä saa vahdata niin kauan että silmät menee solmuun tai nukahtaa välillä päiväunille. Välillä luetaan ja pelataan vähän Chokoa, kun lääkkeellä saadaan olot paremmiksi. Kuumaa kaakaota keitetään kattilakaupalla, vitamiinia tarjoillaan ja silitellään kuumeisia päitä. Ruuaksi toivottiin pääkalloa, sitä tehdään siis. Ketsuppitahroja tiedossa taas ;) Talo on ihan rempallaan, mutta mikä olikaan se mun ensisijainen työ? Äiti <3

Henna

Opettelua...

Jos nyt kolmen vuoden mietinnän jälkeen oikeasti opettelis tämän homman... Kolme vuotta kotiäiteilyä täyttyi juuri ja on ollut ajatuksena kertoilla meidän apinatarhan touhuista, mutta niinpä vaan aika on kulunut johonkin. Yritetään nyt :)

Olen siis neljän vauhdikkaan lapsosen äiti ja kotiäitinä vielä hetkisen. Rakastan kauniita blogeja, joissa on ihania kuvia, ihania suloisia lapsia ja sisustusjuttuja ja kaikki aina niin ihanasti. Tästä blogista ei tuu sellaista, vaikka kuinka haluaisin. Meidän talossa asuu Kiljusen herrasväki, joten meno on sen mukaista. Ja miten ihmiset pitää ne kauniit ihanat kotinsa niin siisteinä ja miten, MITEN ne valkoiset matot ja huonekalut säilyy puhtaina??? Meillä eletään ketsupintahraista elämää paidat kaakaossa ja purkkaa tukassa, huonekalut siirtyy paikaltaan kun minit säätää, teiniprinsessalla on omat oikkunsa ja tokaluokkalaisella on aina enemmän tai vähemmän vaikeaa, kun hänen tahto vastaan äiti ei tuo aina toivottua tulosta. Äiti kiljuu niin että kylille asti kaikuu ja iskäkin on välillä kotona karjumassa.  Tervetuloa seuramaan menoa täältä blogista :)

Tämän ihanan hetken muksuista on ikuistanut valokuvaajaystäväni Tiina. 

<3 Henna