Täteilyä

Olen yhden prinsessan ja kahden pikkunassikan täti. Lisäksi lasken kyllä olevani täti myös veljeni perheen isoimmalle pojalle, vaikka meitä ei sido biologinen side. Mun esikoinen juuri ja juuri ja lähinnä joidenkin valokuvista nousevien muistojen kautta muistaa ajan ennenkuin veljeni löysi ihanan vaimonsa ja paketin mukana tuli 4-vuotias nappisilmä. Muille Petra ja Krisu on aina olleet olemassa :)

Lauantaina saatiin meille kylään tuo pikkuprinsessa. Syy oli surullinen, veljeni vaimo menetti äkillisesti mummunsa ja lauantaina oli hautajaiset, mutta silti iloitsin tyttösen kyläilystä. 1,5-vuotias ei ymmärrä vielä surusta ja päivä olis ollut varmaan hirmu pelottava, kun kaikki rakkaat on murheissaan, puhumattakaan siitä, että ei ton ikäiset pysy muutenkaan sekuntiakaan paikallaan. Alkuun lapsilla oli meillä pientä kahnausta, ihan selvästi pienet tytötkin vähän haki aluksi sitä, että miten tässä nyt aletaan yhdessä leikkimään... Sit kun vauhtiin päästiin, niin eihän neiti olis lähtenytkään meiltä <3 Pikkutytöt on niin samanikäiset serkukset, että ikäeroa on vaan 2 kuukautta. Toivon että heistä kasvaa rakkaat ystävät.

Sitä mietin, että miten aika menee niin, että ehtii rakkaitaan nähdä liian harvoin? Yhtäkkiä huomaa, että on mennyt viikkoja, jopa kuukausia, ettei oo nähty. Tajusin lauantainakin, että olin Saagaa nähnyt viimeksi mummun synttäreillä 2 viikkoa sitten, vaikka asutaan 3km etäisyydellä toisistamme. Olisko siinä projektia tälle vuodelle, että rakkaiden tapaamisten välit ei veny niin pitkiksi?

Biologisten tätihommien lisäksi olen saanut kunnian ryhtyä kummitädiksi neljä kertaa. Vanhin kummipoikani on mieheni siskon poika, ihana rakas Neponen. Hänet olen nähnyt varmaan viimeksi jouluna! Tämä nuori mies on tosi urheilullinen, talvet kiinni lätkässä ja kesät pesiksessä. Häpeäkseni tunnustan, etten ole yhden ainutta peliä päässyt katsomaan. Ihan suunnattoman ylpeä olen hänestä silti, toivottavasti Santtu tietää sen.

Toiseksi vanhin kummilapseni on mieheni parhaan lapsuudenkaverin tytär. Häntä olen nähnyt vielä pidempi aika sitten, ennen joulua. Hän on myös talven kovin kiinni harrastuksessaan, hän on ikäluokassaan hyvin menestynyt alppihiihtäjä. Ylpeyttä tunnen hänestäkin, miten ahkerasti ja tunnollisesti nämä kummitädin silmissä vielä pikkuiset lapset jaksaa treenata ja saavat menestystä siitä!

Kaksi pikkuista kummipoikaani ovat vasta 3-vuotiaita nassikoita. Toinen on parhaan ystäväni poika, jota olen myös nähnyt liian pitkä aika sitten. Viime vuonna pidettiin jokaviikkoisia lounastreffejä hänen äitinsä ja koko mini-ipanalauman kanssa, se on nyt jäänyt. Siinäkin skarppauksen paikka, koska asutaan kävelyetäisyydellä toisistamme!

Toinen näistä minimiehistä on veljeni poika ja ainoa kummilapseni, joka asuu oikeasti kaukana, yli 200km päässä. Ikävä on suuri, kun nähdään harvoin, kesällä on kivaa kun on mahdollista nähdä mökillä pidemmän aikaa lomaviikolla :)

Näiden täteilyjen lisäksi mieheni siskoilla on vielä yhteensä 3 tyttöä, melkein jo aikuisia ihania naisia ja Neposen veli Äämim, jota meidän pojat on aina fanittaneet. Jonkinlainen täti olen heillekin ollut, vaikka biologisesti en sitä ole, tytöt on olleet 1-5-vuotiaat, kun olen tullut porukkaan mukaan ja pojat on syntyneet vasta sen jälkeen.

Nyt yövuoroista tokkurainen menee vielä sohvalle lojumaan. Tauti yrittää saada otetta minusta ja mä yritän sitä estää. Katotaan kumpi voittaa...

<3 Henna